Helsingin Olympiastadionin hahmot ja hetket

Helsingin Olympiastadion on useampaan kertaan koeteltu arvokisa-areena, jossa yleisö ja urheilijat viihtyvät. Ei sillä hyvä, että Helsinki kuuluu niiden neljän kaupungin joukkoon, jotka ovat järjestäneet sekä olympialaiset että yleisurheilun MM- ja EM-kilpailut. Lisäksi Olympiastadion oli ensimmäisenä MM-näyttämö toistamiseen 2005 ja 2012 siitä tulee ainutlaatuisesti EM-areena kolmatta kertaa.

Olympiastadionilla on ollut oma tunnelmansa sen avajaisista lähtien. Jollakin ihmeellisellä tavalla se on välittynyt koteihin saakka - ensin radion ja myöhemmin television väliltyksellä.

Sunnuntaipäivänä 12. kesäkuuta 1938 tuhannet suomalaiset kerääntyivät radiovastaanottimien ääreen. Pääkaupunkiseudulla pukeuduttiin parhaisiin ja siirryttiin odottavin mielin uuden urheilupyhätön avajaisjuhlaan. Helsingin Olympiastadion oli viimein kilpailukunnossa. Sen kupeessa kohoava 72-metrinen torni kutsui maailman nuorisoa vuoden 1940 olympiakisoihin - kuten vielä niihin aikoihin luultiin.

Karussa mutta lämminhenkisessä avajaistilaisuudessa nähtiin voimisteluesitysten ja jännittävien viestinjuoksujen lisäksi myös huippu-urheilua. Keihäänheiton olympiavoittaja ja maailmanennätysmies Matti Järvinen lennätti vapaa tulokseen 73,39. Berliinin olympiahopeamitalisti Kalervo Toivonen oli kakkonen. Kolmannen sijan otti Oulunkylän laulajapoika Tapio Rautavaara, jonka suuri hetki keihäänheittäjänä koitti Lontoon olympiafinaalissa 10 vuotta myöhemmin.

Kolehmainen sytytti kipinän

Ajatukset suomalaisen urheilun johtavasta näyttämöstä olivat syntyneet Hannes Kolehmaisen olympiasaavutusten innoittamina jo 1910-luvulla. Kaksi miestä ansaitsee kehittelytyöstä erikoiskiitokset: Lauri Pihkala - aktiiviurheilija, valmentaja, filosofi, kirjoittaja, sittemmin professori - ja toinen pitkän linjan vaikuttaja ja urheilujohtaja, Helsingin apulaiskaupunginjohtajana myöhemmin toiminut Erik von Frenckell.

Monien vaiheiden jälkeen suunnitelmasta tuli tosi. Peruskivi muurattiin kesäkuussa 1936, ja harjannostajaisia vietettiin saman vuoden marraskuussa. Stadionsuunnitelmasta vastanneet arkkitehdit Yrjö Lindegren - sittemmin arkkitehtuurin olympiavoittaja Lontoossa 1948 - ja Toivo Jäntti olivat lopputulokseen tyytyväisiä.

Kaikkien aikojen parhaan suomalaisjuoksijan Paavo Nurmen ura oli stadionin valmistuessa jo ohi, mutta Nurmi nähtiin Olympiastadionilla sentään muutamissa näytöstilaisuuksissa. Professori Wäinö Aaltosen veistämä juoksijakuninkaan patsas muistuttaa stadionin edustalla yhä urheilumme suuruuden päivistä.

Tapahtumien kirjo

Yleisurheilun ohella Helsingin Olympiastadionin historiaan on kirjattu niin suurempia kuin pienempiäkin kilpailutapahtumia pikaluistelussa, nyrkkeilyssä, jääpallossa ja -kiekossa, jalkapallossa, jousiammunnassa, ratsastuksessa, maahockeyssä, amerikkalaisessa jalkapallossa, painissa, voimistelussa, pesäpallossa, käsipallossa, koripallossa (mm. legendaarinen Harlem Globetrotters) sekä hieman yllättäen myös jäärata-ajossa, suunnistuksessa, maastojuoksussa, ampumahiihdossa ja hiihdossa.

Vuosikymmenten varrella Olympiastadionilla on pidetty poliittisia ja uskonnollisia tilaisuuksia kuten myös popkonsertteja.

Stadionin lähistölle jo 1910-luvulla rakennetulla Eläintarhan kentällä monet maailman parhaista urheilijoista ovat valmistautuneet kilpailusuorituksiaan varten. Siellä on syntynyt myös loistavia tuloksia. Eläintarhan kentän huippuhetkiä ovat Paavo Nurmen samana päivänä juoksemat kaksi maailmanennätystä 1 500 ja 5 000 metrillä 19. kesäkuuta 1924, Matti Järvisen pisin ennätyskaari 77,23 vuonna 1936 ja ME-tuloksista tuoreimpana, Yhdysvaltain Dick Attleseyn 13,5 pika-aidoissa 1950.

Stadionin avajaiskesään 1938 sisältyivät myös näyttämön ensimmäinen maaottelu - vastustajana Unkari - ja ensimmäiset Suomen mestaruuskilpailut Kalevan kisat.

Kesäkuun 16. päivänä 1939 stadionilla nähtiin ensimmäinen maailmanennätys. Taisto Mäki juoksi 5 000 metrillä ajan 14.08,8. Kolme kuukautta myöhemmin hän intoutui historialliseen ensimmäiseen puolen tunnin alitukseen 10 000 metrillä: 29.52,6.

Sotavuodet

Toinen maailmansota ja talvisota veivät Suomen kansan ajatukset urheilusta muualle. Helsinkiin vuodeksi 1940 myönnetyt olympiakisat peruutettiin. Stadion kuitenkin kutsui heinäkuussa Kaatuneitten muistokisoihin ja syyskuussa Saksa-Ruotsi-Suomi- kolmimaaotteluun, jota seurasi toisena päivänä valtaisa yleisöjoukko, yli 50 000 ihmistä.

Jatkosodassa vihollinen pommitti Helsinkiä ja myös stadionia helmikuun lopulla 1944 niin rajusti, että pahoilta tuhoilta välttyminen oli suoranainen ihme. Kuusi kuukautta myöhemmin radalle astui sotavuosien hieno juoksija Viljo Heino - Mäen tavoin olympiahistorian epäonnisia hänkin - joka taittoi 10 000 metriä maailmanennätysajassa 29.35,4.

Helsingin olympiakisat

Olympian unelma toteutui viimein heinäkuun 19. päivänä 1952 Paavo Nurmen juostessa sateen keskellä stadionin portista sisään tulisoihtu kädessään. Meneillään oli XV olympiakisojen avajaisjuhla. Katsomon penkeillä 70 435 katsojaa todisti suomalaisen urheilun siihen asti hienointa hetkeä.

Olympiakisojen yleisurheilukilpailuissa syntyi 11 maailmanennätystä, joista jotkut kestivät stadionennätyksinä parikymmentä vuotta. Kisojen sankarihahmoksi nousi 5 000 ja 10 000 metrillä sekä maratonilla olympiavoittoon yltänyt Tshekkoslovakian "ihmisveturi" Emil Zatopek.

Kansallisella tasolla 1950-luvun stadionlegendaksi nousi lyömätön viestiankkuri ja pikamatkojen urakoitsija Voitto Hellsten, jonka juoksut saivat kotikatsomon yhä uudelleen hurmostilaan kymmenen vuoden ajan.

Ensimmäiset Maailmankisat pidettiin kesäkuun lopulla 1959. Arvokkaan kiertopalkinnon sai kahdeksi vuodeksi haltuunsa Etelä-Afrikan aitajuoksija Gerhardus Potgieter, joka kiersi kentän ajassa 50,8. Maailmankisat kehittyi lopulta IAAF:n Grand Prix-tapahtumaksi, joka jatkui vuosittain 2006 saakka.

Väätäisen juhlat 1971

Helsingin Euroopan mestaruuskisojen avajaispäivä 10. elokuuta 1971 säilyy juoksuhistorian lehdillä. Matkojaan rohkeasti pidentänyt Juha Väätäinen voitti kirikamppailussa 10 000 metrin kultaa kotiyleisön edessä. Neljä päivää myöhemmin hän ylsi samaan 5 000 metrillä. Suomen kestävyysjuoksun uuden hehkun aika oli alkamassa.

EM-kisojen muita hienoja voittajia olivat Renate Stecher ja Valeri Borzov pikamatkoilla, Karel Lismont maratonilla sekä Janis Lusis keihäässä. Kolme maailmanennätystä kruunasi onnistuneen kisaviikon.

Mestareita ja ennätyksiä

Upealla 1970-luvulla Olympiastadion kutsui radoille ja suorituspaikoille enemmän suuren maailman tähtiä kuin koskaan ennen. Huipputason kisoja oli paljon, jopa useampia samana kesänä.

Maailmanennätyksiä kaatui - tekijöinä Lasse Viren 5 000 metrillä ja Anders Gärderud esteissä 40 000 katsojan todistaessa Münchenin olympialaisten jälkitunnelmia 1972, Ben Jipcho esteissä kahdestikin vain viikon välein 1973, korkea-askelinen Samson Kimobwa 10 000 metrillä 1977. Miesten lajeissa seuraavaa ME-tulosta pitikin odotella Olympiastadionilla 21 vuotta.

Euroopan cupin finaalissa 1977 DDR voitti sekä miesten että naisten pistekilpailut. ME-tuloksia syntyi kaksi: Karin Rossley selvitti 400 metrin aidat ajassa 55,63, ja Rosemarie Ackermann hyppäsi korkeutta 197.

Lillakin huippuhetket

Lahjakas heittäjänainen Tiina Lillak kiskaisi Maailmankisoissa 1982 keihästä ME-lukemiin 72,40. Yllättävästi se oli ensimmäinen keihäänheiton ME-tulos Olympiastadionilla. Seuraavana kesänä Lillakille koitti vieläkin suurempi hetki. Maailmanmestaruuskisojen viimeisellä kierroksella hän ohitti Ison-Britannian Fatima Whitbreadin ja pinkaisi ikimuistoisen spurtin kotikatsomon edessä.

Yleisurheilun ensimmäisten maailmanmestaruuskilpailujen muita sankarihahmoja olivat Carl Lewis, Sergei Bubka, Edwin Moses, Mary Decker, Jarmila Kratochvilova ja 18-vuotias Heike Daute.

Vuosikymmenen lopulla Olympiastadionin radalla nähtiin alan parhaita taitajia kuten keskimatkojen juoksija Said Aouita. Taloudellisen laman myötä 1990-luvun alku oli hiljaista, kunnes kutsu kävi urheilupyhätön toisiin Euroopan mestaruuskisoihin elokuussa 1994.

Essayah EM-sankari 1994

Ajankohtaan nähden harvinaisen helteisessä säässä Ison-Britannian pika- ja aitajuoksijat sekä Espanjan kestävyysjuoksutalli korjasivat mahtavan mitalisadon. Norjalle meni kolme mestaruutta: se oli yllätys asiantuntijoillekin.

Neuvostoliitosta Venäjäksi kutistuneen entisen suurvallan tähdistä Irina Privalova voitti molemmat pikamatkat, ja Rodion Gataullin nousi seipäällä omiin lukemiinsa - 600. Kotikatsomon ilonaihe oli vuosien työllä kävelyn huipulle kivunnut Sari Essayah, joka varmisti edellisvuoden maailmanmestaruutensa EM-kultamitalilla jännittävän kamppailun jälkeen.

Evilä sytytti 2005

Vuonna 2005 Helsingin Olympiastadionilla kilpailtiin toisen kerran MM-mitaleista. Kisoja ennen Olympiastadionilla tehtiin laajat perusparannus- ja uudisrakentamistyöt, joista näkyvin oli takasuoran katsomotilojen kattaminen. Myös koko kenttäalue - nurmikko, juoksuradat sekä hyppyjen- ja heittojen suorituspaikat - uusittiin.

Kisoja kiusasi sateinen ja kylmä sää. Silti kisoissa nähtiin kolme ME-tulosta ja yhdeksän maanosaennätystä. Kisojen yhteinen katsojamäärä nousi n. 400 000:ään. Kisojen suomalainen ilonaihe oli pituushypyssä pronssille yltänyt Tommi Evilä.