Tapahtuma
Yleisurheilun EM-kilpailut numeroina
- Kisapäivät 27. kesäkuuta - 1. heinäkuuta 2012
- Uusi, tiivistempoinen 5 päivän ohjelma, joka sisältää 5 jännittävää loppukilpailukokonaisuutta kisapäivien iltoihin sijoiteltuna
- 50 osallistujamaata
- 1 600 joukkueiden jäsentä
- 160 000 - 200 000 katsojaa 5 kilpailupäivänä
- 1 700 vapaaehtoista ja 30 kokopäivätoimista työntekijää
- Yksi Euroopan seuratuimmista urheilutapahtumista
- Televisioidaan 45-50 maahan
- Noin 300 - 400 miljoonaa TV-katsojaa uutiset mukaan lukien
- 1 500 median edustajaa 45-50 maasta
- Odotettavissa noin 30 miljoonan euron tuotto Suomen talouselämälle
- Noin 10 miljoonan euron verotulot valtiolle ja Helsingin kaupungille
- Työllistävä vaikutus Helsingin alueella
Vuosi 2012 on merkittävä vuosi Helsingille ja Suomelle. Helsinki juhlii 200:tta vuottaan Suomen pääkaupunkina vuonna 2012 ja toimii tuolloin myös maailman designpääkaupunkina. Lisäksi vuonna 2012 tulee kuluneeksi 60 vuotta Helsingin olympialaisista, jotka järjestettin vuonna 1952.











